Neidin kesämekko

Eevin ihanasta kesämekosta on pakko tehdä oma postauksensa. Meillä oltiin ennen loman alkua siinä perus tilanteessa missä nyt maaliskuun alussa yleensä ollaan, eli kasvavien lasten T-paidoista ja shortseista murto-osa mahtui enää päälle. Poikien kohdalla tilanne oli itse asiassa Eeviä huomattavasti heikompi.  Iisak käyttää tällä hetkellä kaksi kokoa isompia vaatteita kuin viime kesänä ja Eemilille taas mahtui viime suvena edellisen vuoden vaatteet, jotka tietenkin nyt olivat jääneet auttamattoman pieniksi. Huomasin että Zaran nettikauppaan oli ilmestynyt jo paljon ihanaa raikasta kesävaatetta ja päätimme tilata sieltä vähän matka-asuja. Itse asiassa tilasimme ensimmäistä kertaa vaatteita Zaran nettikaupan kautta, vaikka muuten Zara on meillä varmaan yleisin täyte lasten vaatekaapeissa ja isona plussana vaatteet tuotiin kotiovelle muutamassa päivässä.



Eli siis Eevin mekko on tietysti Zarasta ja musta se on vaan niin super suloinen!
Rakastan lastenvaatteita jotka ovat raikkaita mutta silti leikkisiä ja tämä vaate on 
juuri sellainen. Lisäksi se on tosi kevyttä ja ilmavaa materiaalia eikä sitä tarvitse
 silittää (helpotuksen huokaus!). 


Toivottavasti kaikilla oli mukava viikonloppu! Meillä riitti poikkeuksellisen paljon trafiikkia, mutta mukavaa sellaista. Tosin lauantai päivä oli kyllä sellainen, että taas mietin miksi mun pääni täytyy olla niin laho! Ensin olin painanut kuudelta aamulla herätyskellon iloisesti pois päältä(olen ilmeisesti vieläkin sekaisin aikaerosta) ja jatkanut uniani. Vartin yli seitsemän mieheni sitten tokaisia siitä vierestä että puolen tunnin päästä pitäisi auton startata kohti Poria ja Eemilin jalkapalloturnausta. Ihmeen kaupalla saimme kaikki viisi henkeä autoon ennätys nopeasti ja olimme Porissa itse asiassa ihan hyvissä ajoin, mutta valitettavasti sekoiluni eivät loppuneet siihen. Turnauksesta tulimme rauhassa kotiin vaihtamaan vaatteet, jotta lähtisimme Eemilin ystävän synttäreille. Paikan päällä sitten selvisi että synttärit olivat juuri loppuneet...

- Ai että, oikein sellainen äitiyden tähtihetki 
kun katsoo vierestä oman poikansa pettynyttä ilmettä. 
Voin sanoa että kouraisi ja syvältä!

Luojan kiitos kyse oli meidän hyvistä ystävistä ja saimme kutsun heidän kotiinsa jossa lapset pääsivät leikkimään ja juhlimaan karttuneita vuosia.  Myöhemmin saimme vielä toisen rakkaan ystäväperheen meille kylään ja mikä parasta, nämä murut muuttivat juuri Raumalle kun viimeiset pari vuotta välimatkamme on ollut muutama tuhatta kilometriä.<3 
Eilen taas oli Rauman Taitoluistelijoiden kevätnäytös ja päivä kului Eevin kanssa pitkälti jäähallilla, mutta juuri sillä pienellä hetkellä kun satuimme olemaan kotosalla kummisetäni fillaroi meidän pihaan. Siinä sitten juotiin kahvit ja päivitettiin kuulumiset. Alkaa tuntua että sitä alkaa pikkuhiljaa herätä talviunilta näin sosiaalisessakin mielessä ja se on kivaa se, eipä tässä ole viime syksyn jälkeen juuri missään muualla aikaa viettänyt kuin koulussa ja kotona. 

Tällä kertaa näytösroolina oli jääkiekkoilija.:)


Nyt oikein mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle 
ja
muistakaa ostaa kaapit täyteen suklaamunia!;)



Kommentit

Suositut tekstit